Haastattelu ja kuva: Anouk Vetoniemi

Sevas Opiskelijakodissa asuva Gobinda Rijal on kotoisin Nepalista. Hän muutti Suomeen vuonna 2009 ja tuli opiskelemaan Seamkiin kansainvälistä liiketaloutta. Hän valmistui vuonna 2012.

1. Millaista oli muuttaa Suomeen ja koitko jonkinlaista kulttuurishokkia?

Kyllä koin, ensimmäinen vuosi ja varsinkin ensimmäinen talvi oli haastava. Tulin Helsingistä Seinäjoelle junalla ja näin pelkästään puita ja muutamia punaisia taloja tien varsilla. Minulla ei ollut hirveästi kavereita. Odotin että olisi ollut enemmän työmahdollisuuksia. Moni meidän ryhmästä lähtikin heti seuraavana vuonna Helsinkiin, vain yksi neljäsosa porukasta jäi Seinäjoelle.
Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä millainen maa Suomi on. Minulla saattoi olla hieman erilaiset odotukset Seinäjoen suhteen, mutta olen kuitenkin erittäin kiitollinen, että olen saanut tulla tänne ja minulle on avautunut näin paljon mahdollisuuksia täällä asuessani.
Saapuessani Seinäjoelle minua tuli vastaan rautatieasemalle Nepalilainen SeAMKn tutor. Sitä kautta lähdin itsekin tutor-hommiin mukaan.

2. Mitä opiskelet ja millainen on mielestäsi opetuksen taso Suomessa?

Opiskelen ja olen samaan aikaan töissä. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi. On ollut todella vaikeaa saada työharjoittelupaikkaa tältä alueelta monesta yrityksestä huolimatta. Olen opiskellut ja ollut töissä eri aloilla. Olen ollut välillä hautausmaalla töissä, siivousfirmassa ja Suomen Punaisella Ristillä. Tein monta vuotta vapaaehtoistyötä.
Mielestäni Suomessa on todella hyvä opetuksen taso. Kuitenkin usein minusta on tuntunut siltä, että jos olisin opiskellut esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tai jos muuttaisin pois täältä, olisi helpompaa saada työharjoittelupaikka. Täällä koulutetaan paljon ihmisiä, halutaan että Seinäjoki kansainvälistyy ja pois lähteviä opiskelijoita halutaan takaisin. Ei pelkästään kansainvälisiä opiskelijoita vaan ihan suomalaisiakin. Afrikasta tulleet luokkakaverini ovat kaikki lähteneet pois. Yli 75 % muutti isompiin kaupunkeihin tai lähti ulkomaille, missä englannin kielellä pärjää hyvin ja työllistyy paremmin.

3. Sinulla on todella hyvä Suomen kielen taito, miten olet onnistunut tässä näin hyvin?

Minulla on paljon ystäviä, jotka ovat jaksaneet opettaa minulle suomen kieltä ja ovat auttaneet minua. Olen heille todella kiitollinen tästä. Ei tämä mielestäni niin vaikea kieli ole, uskon että varmasti teidänkin olisi vaikeaa opetella meidän maan kieli jos muuttaisitte sinne.
Tulin Suomeen opiskelemaan ja tekemään töitä. Olin alkuun hoitamassa lapsia MLL:ssä. Vanhusten hoito on aina ollut lähellä sydäntäni.

4. Olet kuulemma musikaalinen?

Soittelen kitaraa ja laulan, jammaillaan kavereiden kanssa silloin tällöin. Valitettavasti moni harrastus jäi, koska keskityin niin paljon työntekoon. Tein todella pitkää päivää, nukuin vähän. Kun palkka tuli, maksoin heti laskuni ja sama kierre jatkui alusta.

5. Koetko, että olet saanut olla oma itsesi Suomessa?
Nykyään en niin enää välitä sillä tavalla mitä ihmiset minusta ajattelee. Olen kokenut, että työpaikallani en ole pystynyt rehellisesti antamaan kenellekään palautetta koska sitä ei ole otettu oikein. On todella vaikeaa olla loukkaamatta muita. Palvelualalla työskenteleviä ulkomaalaisia katsotaan eri tavalla ja moni tulee omalla työpaikallaan kiusatuksi. Tiedän, että en pysty miellyttämään kaikkia ja olenkin kokenut, että minun täytyy tehdä paljon töitä sen eteen, että minut nähtäisiin samalla tavalla kuin muut. Olen kokenut, että aina on jotakin haasteita mutta otan kyllä haasteet vastaan. Esimerkiksi jos Nepalissa sanoisin, että minua masentaa, minulle sanottaisiin heti että ”minun täytyy tehdä enemmän töitä”.
Minulla on Suomen kansalaisuus ja olen käynyt armeijan. Minua harmitti suuresti se, että koin siellä rasismia. Itselläni on sellainen ajatus, että olemme samoissa uniformuissa ja jos sota syttyisi, olemme kaikki samaa perhettä ja autamme toisiamme. Itse ajattelen niin, että yhdessä voi aina vaikuttaa.
6. Mikä on sinun tapasi rentoutua?

Musiikki, urheilu, vapaaehtoistyö ja osittain politiikka rentouttaa minua. Pikkuveljeni asuu täällä ja hänen perheensä, he ovat minulle tärkeitä. Näen aika ajoin perhettäni, mikä helpottaa.

7. Suomalaiset maut ja ruoka, onko sinulla ”inhokkia” tai ”lempparia”?

Mistä aloittaisin? Kahvi on aivan liian vahvaa Suomessa, minun makuuni. Lähdetään nyt ”inhokista” liikkeelle. Kävin armeijan Niinisalossa ja pahinta oli torstaipäivät ja hernekeitto, pannari toki oli hyvää. Ensimmäisen kerran kun maistoin mämmiä, se oli vuorattu jäätelöllä ja kermalla enkä niin piitannut siitä mutta itse mämmi ei ollut niin pahaa.
Ehdoton lempparini on ollut yhden mummun tekemä nakkikeitto. Olin hänen kanssaan läheinen, hän on jo valitettavasti menehtynyt.
Oli yksi toinenkin mummu, joka oli Nepalissa lähetystyössä. Hän asui yksin 94-vuotiaaksi. Hänkin on nukkunut pois. Hän oli meidän kaikkien yhteinen ”äiti”. Hän oli yksi ensimmäisistä ihmisistä, joihin tutustuin ja hän puhui samaa kieltä kanssani. Hän teki usein ruokaa, johon hän laittoi vuokaan parsakaalia, juustoa, kasviksia ja jotakin muuta vielä ja tämä oli todella hyvää! Kävin hänen luonaan usein juomassa teetä, hän oli todella mukava mummo.

8. Onko perheesi käynyt Suomessa?

Veljeni ja hänen perheensä asuu Seinäjoella myös. Äitini ja siskoni ovat käyneet täällä. Äitini on 68-vuotias ja hänellä on kahdeksan lasta, kaksi meistä on valitettavasti menehtynyt. He sanovat, että Suomessa on hiukan liian rauhallista, mutta ei tämä suinkaan huono asia ole. Olemme nähneet viimeksi kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta äitiäni rauhoittaa se, kun hän on nähnyt millaisissa olosuhteissa täällä asumme. Hän on nähnyt, että meillä on täällä kaikki hyvin.

9. Onko sinulla kaipuuta kotimaahasi?

Kaipaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Meillä Nepalissa köyhyydenkin keskellä ihmiset ovat iloisia. Olen todella huolissani Suomen tilanteesta vanhusten hoidon suhteen. Taso on mielestäni laskemassa ja olen pyrkinyt auttamaan tekemällä henkilökohtaisen avustajan töitä ja olen ollut vapaaehtoistyössä jo yli kymmenen vuotta.
Olin psykiatrisella puolella työharjoittelussa ja huomasin, miten paljon asiakkaat kaipasivat lapsiaan ja lapsenlapsiaan käymään. Meillä Nepalissa vanhemmat hoidetaan kotona. Heitä kunnioitetaan ja muistetaan, sillä he ovat meidät kasvattaneet, ja he ovat ensin pitäneet meistä huolta. Haluan opettaa joskus omatkin lapseni ajattelemaan tällä tavoin. Yhdessä me voidaan yrittää antaa toiselle vielä hyvät viimeiset elämän hetket.

10. Miten olet kokenut kuulumisesi Seinäjoen päättäjiin?

Minua järkyttää se, miten monella on haasteita ja juuri niiltä leikataan pois, jotka eniten apua tarvitsevat. Ne, jotka haluavat tehdä töitä, niille ei ole tarjota töitä. Ulkomaalaisia ei tarvitse elättää, heille pitäisi antaa mahdollisuus työhön, joka toisi heille sitä kautta itsekunnioitusta.
Olen aina ajatellut, että kaikki asiat vaikuttavat meihin. Miksi en sitten itse voisi pyrkiä päättäjäksi ja vaikuttaa? Ennen tosin vihasin politiikkaa, sillä Nepalissa on täysin erilainen systeemi.

11. Onko sinulla antaa vinkkiä muille ulkomailta tulleille asukkaillemme?
Millä tavoin heidän olisi helpompaa sosiaalistua muiden asukkaiden kanssa?

Usein ulkomaalaisille ei ole mikään iso haaste tutustua suomalaisiin, elleivät suomalaiset mene piiloon. Tietysti me ymmärrämme sen, että suomalaisilla on erilainen kulttuuri mutta ei sitä voi käyttää tekosyynä.
Useimmiten etsimme muita ulkomaalaisia ja ryhmäydymme heidän kanssaan. On käsittämätöntä huomata, miten automaattisesti tämä tapahtuu. Opiskeluaikana seminaareissa ei mennyt kun viisi minuuttia, niin porukka oli jo jakautunut useampaan eri ryhmään, ja suomalaiset istuivat eri puolella salia.
Minulla oli muuttaessani Suomeen aina muistikirja mukana, minne tahansa menin. Kirjoitin tärkeitä asioita ylös ja työstin niitä itsekseni. Mielestäni jokaisen pitäisi etsiä omia keinoja, jotka itsestä tuntuu mukavalta oppia. Itse opin musiikin, urheilun, vanhusten hoitamisen ja lasten kanssa olemisen kautta. Vanhukset varsinkin, he eivät milloinkaan tuominneet minua. He jaksoivat opettaa minua. Nuoret taas olivat vähän vaikeampi pala purtavaksi, niistä oli vaikeaa oppia.
Mielestäni koulu ja myös Seinäjoen kaupunki voisivat järjestää vapaaehtoistyötä, jonka kautta voisi oppia tutustumaan muihin helpommin.
Vapaaehtoistyö ei ollut aluksi helppoa, mutta joka kerta luottamus kehittyi ja muistan, miten mukavia kaikki kudonta- ja leivontaillat olivat. Urheilutapahtumat, ystäväperhetoiminta, sidosryhmät, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen auttavat tutustumaan muihin. Minun ystäväperheeni oli Alajärvellä. Harvemmin me nähtiin mutta heidän avullaan sain kontakteja, työpaikkoja. Tuntui että kuulun johonkin ja minut huomioidaan, olin yksi heistä ja olen tästä ikuisesti kiitollinen.

12. Mitä tavoitteita sinulla on?

Haluaisin jatkaa opiskeluja. Suomessa on niin hyvät opiskelumahdollisuudet, että tätä menoa minusta tuntuu, että olen jollakin tavalla ikuinen opiskelija, haluan aina oppia lisää ja kehittyä. Olen erittäin onnellinen, että asun Suomessa ja olen kiitollinen kaikesta mitä olen saanut täällä asuessani.